Invana

Kuukausi au-pairina on kohta kulunut ja aika tuntuu lentävän siivillä. Päivät aivan humahtavat ohi ja iltaisin olen niin väsynyt, että voisin nukahtaa vaikka istualleni. Tämä kroppa, joka on jo tottunut hiljaiseloon ja paljon paikallaan olemiseen, on saanut kyytiä. Montakohan sataa kiloa tulee päivässä nostettua kun on kaksi pientä, toinen muutaman kuukauden ja toinen toisella vuodella oleva?

Tässä talossa ei onnettomuuksilta vältytä. Nyt on selkä ja lonkka aika huonossa kunnossa, kun on joutunut pari päivää ontumaan. Perjantaiaamuna Aa otti ja hivautti täysillä voimilla säilykepurkin päin peukalovarvasta ja siihen taisi tulla pieni murtuma. Jos pysyy ihan paikallaan, kipu ei enää tunnu, mutta pieninkin liike sattuu. Oikein pelottaa ensi viikko muksujen kanssa. Miten minä niitä nostelen? kuinka pääsen kahden kanssa rappuja ylös ja alas näiden kerrosten välillä? No, ässä lupasi tehdä lyhyempiä päiviä ...

Kun ässä oli ihan pieni, tuollainen vauvan ja kaksivuotiaan välillä, se ei halunnut koskaan nukkua kotona päivisin. Aina kun laskin syliin sammahtanneen lapsen sänkyynsä, se pomppasi pystyyn kuin vieteri ja tahtoi ylös. Pienet kädet kurkoittivat äitiä kohti ja pyysivät takaisin syliin ja otinhan minä. Vaunuissa tyttö nukkui, jos vaunu liikkui koko ajan ja auton kyydillä oli sama vaikutus. Tuntuu tuo perheen pienin olevan samanlainen, sylissänukkuja.

Kyllä on ihana katsoa noita Ässän ja Ämmän välejä.Olinhan minunkin ensimmäinen avioliittoni hyvä ja sopuisa, mutta toisessa oli väkivaltaa joskus jopa päivittäin ja se pilasi niin paljon. Ässä ja Ämmä eivät ole kaikesta hälinästä ja kiireestä huolimatta tapelleet lainkaan ja meillä taas Ärrän kanssa pahat sanat olivat usein päivässä toistuvia ja nyrkki heilui ainakin kerran-pari viikossa.

Poika numero kaksi on ollut pahassa ripulissa jo kaksi viikkoa. Keskosena syntynyt ja vasta puolivuotias mukula tarvitsisi lääkärilläkäyntiä, mutta isä ei suostu lähtemään kuskiksi. Sillä on taas joku outo fiilis päällä. Eilen tuli nyrkkiä niin että tänään on silmä ja nenänalusta mustana. Ehkä se häpee näitä muille näkyviä jälkiä eikä lähde kuskaamaan mua minnekkään ennen kun naama on taasnormaalin näkönen. Ite en pääse täältä minnekkään, kun asutaan ihan korvessa ilman yleisiä kulkuvälineitä ja matka Mater Mothers Hospitaliin Brisbaneen on melkein 80 km. Jos poika ei voi huomenna paremmin, soitan ja pyydän apua vaikkapa Ullalta, nähköön mustelmat ja ihmetelköön...